Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 

Levossa

Noniin, eläinlääkäritäti määräsi nyt sitten Nalan täyslepoon liikunnan suhteen, saas nähdä kuinka onnistuu.. Tosiaan Nala on ontunut vasenta etujalkaansa nyt pari päivää, tai oikeastaan eilisestä asti. Soitin sitten tänään eläinlääkärille, saatiin maanantaiksi sinne aika ja siihen asti täytyy nyt olla sitten täysin levossa. Huomasin ontumisen ekan kerran jo kaks viikkoa sitten, kun ontui yhtenä aamuna jalkaansa. Se kuitenkin meni päivän aikana ohi, enkä sitten kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, kun ajattelin, että jalka oli vaan jotenkin venähtänyt tms. No sitten olikin lähes viikon ihan hyvä, kunnes viime viikolla taas ontui pidemmän lenkin jälkeen. Silloinkin se meni sitten melko nopeasti ohi, joten en taas sen kummemmin asiaa ajatellut. Kyseisessä tassussa Nalalla on ollut anturat aika kuivat ja vähän halkeilleetkin, joten ajattelin silloin, että josko ne halkeamat aristaisivat tassussa. Oonkin nyt lähes viikon ajan laittanut Nalalle joka yö etujalan anturoihin paksun kerroksen rasvaa ja sukat yöksi jalkaan. Anturat onkin parantuneet ihan silmissä, mutta nyt sitten taas eilen ontuminen palasi, joten tuskimpa se niistä kuivista anturista johtui. Eilen kuitenkin, kun Kamun kanssa leikkimästä palattiin niin oli vielä ok, mutta siitä parin tunnin päästä könkkäsi sitten jo ihan kolmella jalalla. Ei sitten lenkkeilty enää koko päivänä, mutta oli silti kolmijalkainen koko päivän ja nyt ontuminen jatkui edelleen aamulla, joten päätin, että eiköhän nyt soiteta sinne eläinlääkäriin. Tosiaan maanantaina mennään ja ell pyysi pitämään maanantai-aamun syömättä, jos jalkaa tarvitsee kuvata. Mutta ainakin pari viikkoa lepoa nyt vissiin ainakin tiedossa, voi meidän neitiä. Toivotaan, että olis vaan joku venähdys tms. joka menis ohi vaan levolla ja mahd. lääkekuurilla. Uskon, että ei mitään kovin pahaa voi olla, kun tällä hetkellä taas noin 1½ päivän levon jälkeen kävelee jo ainakin näin sisätiloissa katsottuna jalalla ihan ok. No, seuraillaan ja maanantaina ollaan toivottavasti eläinlääkärireissun jälkeen viisampia :)

Niin ja tosiaan, meidän seinää koristaa nykyään tällainen kaunokainen:

Miia kirjoitti 24.01.2010 - 14:15
Oi, tosta tuli tosi hieno....tahtoo kans!!!=)
Noora ja Nala kirjoitti 25.01.2010 - 09:41
Kiitos :) Se on mun mielestä vielä hienompi livenä kuin tossa kuvassa. Ja jopa Jesse kehui, et ompa upee, vaikka se ensin kovasti vastustikin koko taulua :D
Anonyymi kirjoitti 26.01.2010 - 16:25
Vitsit miten hieno. Mä oon kattellu noita taulu juttuja, mut mitään hieno kuvaa en ole vielä tauluttanu :) tää on kyllä todella hieno!
Noora ja Nala kirjoitti 27.01.2010 - 09:16
Nala kiittää ja kumartaa (tai niiaa) :) Toi meidän taulu on kokoa 40x60cm ja maksoi Extrafilmillä noin 50€, joka mun mielestä ei oo paha hinta noin kivasta ja upeasta muistosta :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code