Eilen Tarjan treeneissä harjoiteltiin sylkkäreitä eli sylikäännöksiä. Eipä ollutkaan ennen kyseistä ohjauskuviota Nalan kanssa koskaan harjoiteltu, eikä me sitä ihan näin yhden kerran harjoittelulla taidettu vielä oppiakkaan..  Toisin sanoen haastavaa oli! Sylikäännöksessä koiraa vedetään ensin ohjaajaan päin ja ikäänkuin hieman ohi jommalta kummalta puolelta. Tämän jälkeen ulkokautta käännetään koira ympäri uuteen suuntaan. Hankala selittää näin sanallisesti, mutta jokatapauksessa harjoiteltiin ensin yhden hypyn avulla molemmin puolin, jonka jälkeen otettiin ensin radan pätkää 1-4, jossa sylkkäri piti tehdä 3. hypyn jälkeen. Vasemmalla puolella sylkkäri sujui ihan hyvin, mutta oikealle olimme Nalan kanssa ihan selvästi molemmat jotenkin kankeampia. Nala ei myöskään millään olisi malttanut tulla mun käden perässä tarpeeksi pitkälle, kun olis ollut jo kiire jatkaa rataa, joten loppujen lopuksikaan ei sylkkäreitä saatu onnistumaan ilman kädessä olevaa namia. No, mielenkiintoinen harjoitus silti.
 
Lopuksi sitten tehtiin myös koko radanpätkää eli 1-11. Huomasi, että sylkkäriharjoitus oli ollut Nalallekin raskas, vaikkei oikeastaan edes esteitä ylitetty niinkään montaa. Aivotyöskentelyä taisi kuitenkin tulla senkin edestä, sillä erityisesti radan lopussa olleet kepit eivät oikein enää millään meinanneet saada Nalaa syttymään ja keskittymiskyky oli siinä vaiheessa jo tipotiessään. Nala myös jälleen sikaili mulle lähdöissä ja jonkun verran muutenkin..  Mitä enemmän innostus radalle kasvaa, sitä huonommin korvat toimivat lähtötilanteissa. Yhdessä vaiheessa Tarjan neuvosta teinkin Nalan kanssa hetken tokoa (seuraamista, maahanmenoa jne.) jotta sain neidin taas kuulolle ja keskittymään. Tämä auttoikin kummasti, joten tätä keinoa täytyy alkaa hyödyntämään jatkossakin aina silloin, kun näyttää että korvat katoavat kuuta kiertävälle radalle..