Eilen oltiin sitten päivä Hyökin Erjan opissa jälkipäivässä Askolassa. Täytyy sanoa, että ei ollut kyllä oikein meidän paras päivä ja kaikki sujui vähän sinnepäin. Toisaalta olosuhteetkin olivat siinä mielessä aika haastavat, että kun jäljet tehtiin vieri viereen pellolle, jossa tuuli vielä sopivasti juuri siitä suunnasta, jossa oli vielä ajamattomia jälkiä niin väkisinhän ne viereisen jäljen tuoksut tuli omalle jäljelle ja sekoittivat ainakin Nalan pään ihan kokonaan. No, hiljaa hyvä tulee ja tulipahan käytyä taas kokeilemassa.

Kaksi jälkeä tosiaan ajettiin, suhteellisen suoria molemmat ja varmaan noin tunnin vanhoja. Ekassa oli nakkia vähemmän, mutta kun jäljestäminen oli mitä oli niin toiseen sitten lisättiin reilusti. Nala on nää pari jälkeä, jotka ollaan käyty keskenään metsässä keväällä tekemässä, ajanut mun mielestä ihan suht. rauhallisesti. Toki intoa on välillä vähän enemmän kuin osaamista, mutta ihan hirveetä kaahotusta ei kuitenkaan oo ollu. Liekkö sitten eilen vaikuttanut ihmispaljous vai mikä, mutta varsinkin ekan jäljen alku meni katastrofiksi, kun neiti vaan kaahotti ympäriinsä. No, kyllähän se siitä sitten pikkuhiljaa päivän myötä rauhottui, tosin toisen jäljen lopussa alkoi selvästi jo keskittyminen herpaantumaan, kun oli jo aika kuumakin ja tosiaan ne viereisen jäljen hajut häiritse kokoajan. Kotona tehdyillä jäljillä Nalalla on myös pysynyt nenä hyvin maassa, mutta eilen tosiaan nenä nousi kokoajan ja alkoi vaan haistelemaan toisilta jäljiltä kantautuvia hajuja. Ilmaisuun ei oikein saatu neuvoa, vaikka sitä kaipailin. Eikä ne ilmaisut sujuneetkaan, oikeastaan ei yksikään ilman avustusta. Mutta ehkä me ei nyt sitä asiaa stressata ja katotaan josko ilmaisu paranisi omia aikojaan, kun aina muistaa pitää bileet jokaisella löytyneellä kepillä :D Nakkia myös käskettiin lisätä vielä reilusti jäljelle, ristiriitaista siinä mielessä että moni on taas meille sanonut, että voi jo reilusti vähentää. No, täytyy varmaankin löytää se kultainen keskitie tänkin suhteen :) Ihan hyvillä mielin kuitenkin jatketaan tästä eteenpäin, ei tämä meille ihan helpoin laji ole, varsinkin kun neidillä vauhtia olis tassuissa aina melko reilusti :DD Parhaansa Nala kuitenkin aina yrittää ja intoa kuitenkin löytyy, se on tärkeintä :) Jospa se osaaminen sieltä tulis sitten vaivihkaa itsestään ;)

Kokonaisuudessaan päivä oli kuitenkin tosi hauska ja oli taas kiva nähdä sisarusporukkaa sekä tietty mummoa. Miia otti Nalasta myös aivan upeita kuvia, kiitos! Ja Nalasta parasta taisi olla, kun toisen jäljen jälkeen pääsi kuumissaan matalaan ojaan lutaamaan. Eikä neitiä sitten olis saanu sieltä enää millään ylös vaan paineli vaan edestakaisin pitkin ojaa tohkeissaan, höppänä :)

Me koitetaan nyt tästä jatkaa ja ehtiä käymään jäljellä ainakin kerran viikossa. Katsotaan sitten heinäkuussa, kun on oman kerhon metsäjälkileiri, että ollaanko päästy silloin jo puusta pidemmälle :D