Tiistaina Nala kävi koirahieroja Anne Vaskion luona hierottavana. Viimeksihän me piipahdettiin Annen luona tammikuussa. Tuolloin Nalalla oli selvästi niska vähän jumissa, mutta se saatiin aika hyvin hierottua auki. Nyt päätettiin sitten käydä vain tsekkaamassa, mikä on tämän hetken tilanne. No, eipä onneksi syytä huoleen, sillä Annen mukaan Nalan lihakset ovat priimakunnossa! Ihan pientä jäykkyyttä oli taas havaittavissa oikealla puolella niskan/kaulan seutua (tokokoiran yleisvaiva), mutta mitään varsinaisia jumeja ei löytynyt. Nala ei taas aluksi oikein meinannut malttaa rauhoittua hierottavaksi, mutta pikkuhiljaa antoi kuitenkin periksi ja loppujen lopuksi makoili kyljellään oikein tyytyväisen oloisena :) Anne hieroo koirien lisäksi myös ihmisiä ja olinkin varannut myös itselleni ajan. Kävikin ilmi, että allekirjoittanut olikin huomattavasti enemmän hieronnan tarpeessa kuin Nala. Mulla niska-hartiaseutu aivan jumissa :/ Näin ollen Nalalla seuraava hieronta puolen vuoden päästä ja mulla ensi viikolla. No, mieluummin kuitenkin näin päin :-)

Torstaina ja perjantaina käytiin sitten metsäjäljellä. Ilma oli jälleen melko helteinen (vaatimattomat +30 astetta) ja alustana rutikuiva sammalmetsä, joten olosuhteet eivät todellakaan olleet helpot. Tein Nalalle molempina päivinä n. 350m jäljen neljällä kepillä. Molemmilla jäljillä oli kaksi 90 asteen kulmaa, muuten aika lailla suoraa. Itse jäljellä palkkana oli Frolicia hyvin harvakseltaan pieniä "kasoja". Kepeiltä palkaksi purkista Cesaria ja lihapullia. Ajoin molemmat jäljet aikalailla tuoreina.

Torstain jäljellä lyhyt jana meni vähän pyörimiseksi, kun Nala lähti ensin takajäljelle. Hetken etsimisen jälkeen oikea suunta kuitenkin löytyi ja neiti lähti innokkaasti jäljestämään. Ensimmäinen 90 asteen kulma sujui hienosti ja jäljestäminen oli rauhallista ja suhteellisen tarkkaa. Siihen asti jälki sujuikin oikein mallikkaasti, kunnes juuri ennen kolmatta keppiä meitä vastaan tuli yllättäen metsässä nainen kahden vinttikoiran kanssa. Nala aloitti hirveän vahtihaukun ja vinttikoiran omistaja vaihtoi säihkähtäneenä suuntaa ja kiiruhti kauemmas pelokkaasti taakseen vilkuillen. Sen verran kuitenkin Nalalla tästä häiriöstä meni pasmat sekaisin, että jäljen jatkaminen oli työn ja tuskan takana. Lisäksi nainen koirineen oli onnistunut myös aika hyvin sotkemaan meidän loppujäljen, joten melkolailla pipariksi siis meni.. Maaliin asti päästiin, mutta työn ja tuskan takana se oli! Nala ei selvästi pystynyt enää yhtään keskittymään, vaan haisteli matkan varrella kaikki puut joihin koirat olivat merkanneet ja vilkuili vähän väliä ympäriinsä sen näköisenä, että "Tuleekohan niitä vielä lisääkin?". No, joskus tällaisia sattuu eikä sille mitään mahda. Kaikki kepit kuitenkin löytyivät, joskin varsinkin kahden viimeisen kepin ilmaisu oli HYVIN nihkeää..

No, epäonnistumisesta huolimatta suunnattiin saman alueen metsiin perjantai-aamupäivällä uudestaan. Olin yön yli miettinyt jälleen näitä meidän ilmaisuongelmia ja nyt päätin, että kepeillä vietetään aikaa ja kunnolla. Lyhyeltä janalta jälleen lähdettiin ja nyt jälki löytyi oikeaan suuntaan heti hienosti. Ensimmäinen kulma hyvin, jonka jälkeen tuli pian ensimmäinen keppi. Nytpä teinkin niin, että oikein istahdin Nalan viereen kepille, kun oli sen ilmaissut ja siinä ensin rauhassa palkkasin herkkukiposta neidin. En nostanut keppiä heti taskuuni, vaan jätin sen maahan. Kun Nala oli syönyt kiposta herkut, otin vielä kourallisen lihapullan palasia taskustani. Nala sai yhden lihapullan palan aina, kun vähänkään koski keppiä esim. tassulla tai ottamalla suuhun. Teimme siis kepistä ikäänkuin hauskan leikin. Ensimmäisellä kepillä jouduin vielä vähän innostamaan Nalaa, mutta selvästi tajusi jo homman juonen. Kun lihapullan palaset loppuivat, laitoin kepin rauhassa taskuun ja sen jälkeen jatkettiin. Kaikilla lopuilla kepeillä toistettiin sama. Viimeisellä kepillä Nala otti kepin jo samalla suuhun, kun ilmaisi sen maahanmenolla. Tämähän toki tärvelisi erikoisjälkiharjoittelun, mutta se ei tällä hetkellä kyllä haittaa yhtään! Aivan sama vaikka Nala seisoisi päällään keppien päällä, kunhan niistä saataisiin vaan likalle jotenkin mielenkiintoisempia. Vikalla kepillä Nalaa ei enää yhtään tarvinnut kehottaa kepin koskemiseen, vaan syötyään palkat purkista, neiti otti heti kepin suuhun, minä annoin lihapullan ja kehuin, taas Nala otti kepin suuhun, sai palkan jne. Ja näin päätettiin jälki onnistuneeseen suoritukseen! :-)

AInakin näin ensimmäiselllä kokeilulla tuntuisi, että tämä keino voisi toimia. Nala on mielestäni näyttänyt aina jotenkin niin paineistuneelta kepeillä (vaikkei neitiä ainakaan tietoisesti ole koskaan niillä paineistettu) ja on ollut ihan sen oloinen, kuin kepit olisivat likan pahimpia vihollisia. Nyt ainakin viimeisellä kepillä neidin ilme oli jo huomattavasti avautuneempi ja kepin koskemisesta näytti tulleen hauska leikki! Jokohan me vihdoinkin löydettiin keino ilmaisun parantamiseen? Ainakin me jatketaan nyt tällä metodilla tämä kesä ja katsotaan tapahtuuko muutosta parempaan. Ensimmäisestä kokeilusta jäi ainakin hyvä mieli :-)